Odotusta vailla

Harva edes ymmärtää meikäläisiä tai sitten he ei tahdo ymmärtää. Tosin ymmärrän sen itse miksi. Jotenkin aloitin tämän kummallisesti. Mutta nyt asiaan.

Itse harrastan tietokonepelejä ja voin sanoa, että en ole ainoa. En voi sanoa, että se on mikään suuri ylpeyden aihe ja minua ei näe kehumassa siitä mitä viimeksi tein kavereiden kanssa pelimaailmassa, mutta minusta ylensä ihmiset ymmärtää väärin meidän pienen maailman. Tämä on harrastus siinä missä toisetkin ja kuten työ, urheilu tai jokin muu niin se vie aikaa. Tosin me emme saa samallaista hyötyä kuten jalkapallossa tai muussa urheilussa. Tai harva meistä saa rahaa niin kuin saisimme siitä kun olemme töissä. Silti pelaaminen on sosiaalisesti mukavaa, kun on porukka jossa vetää yhtä köyttä. Se on ehkä nykypäivää ja yhä enemmän ihmiset hyväksyy sen. Sama pätee pelajiin kuin kaikeen asiaan. Liikaa on liikaa ja siksi ehkä moni meistä on saanut pahan maineen, koska useasti upoudumme liikaa peleihin ja pakko myöntää tiettyä fanatisuuden ja addiction piirteitä löytyy meistä kyllä.

Silti asia jota tahdon nostaa nyt tässä minun maailmassani ylös on odottaminen. Uuden pelin odottaminen. Jotenkin minusta tuntuu, että monet eivät ymmärrä tätä ja nauraa tälle, mutta ne jotka ymmärtää ja on kokenut tämän niin voi yhtyä minuun tässä. Pelin odottaminen on raskasta puuhaa ja saa aikaa paljon turhautumista. Se on kun odottaisi jotain suurta tapahtumaa jota olet suunitellut kaveriporukassa ja puhutte viikko aijemmin siitä mitä te teette siellä. Viimeiset päivät ja tunnit on aina stresaavinta ja ei tiedä mitä voisi tehdä. Tämä on lähellä meitä kun päätämme odottaa porukassa jotain ja olen huomannut miten se vääristää koko tapahtumaa tai peliä uudelle tasolle. Siitä tulee täysin käsittämätön asia ja siinä missä myöhemmin sen muistelu on tosiaan hauskaa niin se vääristää koko asiaa ihan oudoksi asti. Pettymys on monelle iso kun todellisuus iskee, koska kokoajan lisää tapahtuman tai pelin arvoa ylemmäksi ja lopussa tietenkään mikään ei ylitä odotuksia kovinkaan usein. Varsinkaan silloin, kun jotian odottaa pitkään ja hartaasti. Tosin poikkeus tässä on se, että jos ei entuudesta tiedä koko asiasta paljon niin silloin asia voi olla miten vain. Silloin emme pystynyt edes ajattelemaan joitain asioita mitä taphtui ja siksi koko peli tai tapahtuma ylittää täysin odotusket.

Toinen miksi joku voi ylittää odotukset on jos vertaamme aijempiin kokemuksiin ja aijemmat ovat olleet huonoja. Tosin silloin emme ylensä odota paljon sitä. Joten mietin vain, että voimmeko koskaan ajatella asioita neutraalisti ja voimmeko olla koskaan puolueeton jos tiedämme jotain asiasta?

Hänkin niin miksi et sinäkin

Tämä on minun ensimmäinen Blogi ja siksi ajattelinkin, että ottaisin itselleni tärkeäksi... tai oikeastaan itselleni tutuksi tulleen asian. Eli siis sen miten minua verrataan toisiin ihmisiin.

En voi sanoa, että olisin mitenkään hyvä monessakaan asiassa ja minä ymmärrän täysin sen itse ja olen jotenkin tyytyväinen. Minua henkilönä ihmetyttää miten minun pitäisi elää varsinkin nyt kun ikää on tullut ihan kiitetävästi edelleen muiden ehdoilla. Minä en saa omata omia pahojatapoja saatikka omia outoja harrastuksia. Minun pitäisi aina hankkia elämä tai tehdä niin kuin naapurin pena. On jotenkin järjetöntä enää tässä vaiheessa minua verrata naapurin nuoreen poikaan tai serkkuun jolla on oma asunto, auto, vaimo, lapset ja kaikki mitä kai kunolla ihmisellä pitää olla. Olen kuin kakkosluokan ihminen jos minun prioriteetit eivät kulje käsikäteen nykymaailman ihanteitten kanssa.

Ainoa onni on kai siinä on se miten tiedostan, että en ole ainoa joka näin ajattelee. Yhä moni sanoo omansa sanansa ulos siitä miten hekin miettii tätä nykymaailman menoa.

Mutta palaten asiaan paremmin ja lähemmin omalla kohdallani on tämä pieni tapahtuma jonka koin jonkusen vuosi sitten. Olen itse käynyt ravintola kokin paperit hankkimassa ja voin sanoa, että en kadu sitä laisinkaan. Se kesti parisen vuotta ja sain syödä ja valmistaa mitä kummallisia ruokia. Olin myös ravintolassa töissä hetken. Itse koin, että ala ei ole minulle tarkoitettu olenkaan sen henkityyden takia ja siksi erkanin koko alasta. Kun tämän asian tutut kuuli he alkoin miltein ahdistelemaan minua siitä miten minä voin heittää pois kaiken koulun. Minun pitäisi antaa alalle mahdollisuus. Tiedän itse että ala ei ole minua varten ja tunnen sen sisimissäni ja siksi ihmettelin heitä kun selitän miksi en tahdo tehdä ravintola-alan töitä. Sitten he heittää, että kun tämä ja tämä henkilö menestyy nyt ja omaa asunnona ja oman firman niin sinäkin pystyt siihen. Olin miltein äimänä kun tämän kuulin. Miten ihmeessä tämä henkilö minuun liittyy. En tiennyt ollenkaan. Uskon, että me olemme täysin erillaisia ihmisiä ja tiedän, että kyseinen ihminen pitää ihan erillaisista asioista ja priorisoi hänen elämän ihan erillä tavalla kuin minä. Joten olen edelleen ihmeissäni miten joku edes kuvitelee verrata meitä. Ainoa asioa mitä kai meitä yhdistää on alankoulutus, mutta minulla ei ole moista intohimoa kuin hänellä.

Ymmärrän kyllä miten me joskus vertaamme itseämme muiden tekoihin ja pomot vertaa toisiin työntekijöihin. Se on normaalia se, mutta aina pitää muistaa, että vaikka me teemme jotain niin kaikki ei ole läheskään yhtä motivoituja asioista kuin toiset ja intohimoisia. Ne jotka ei ole niin he eivät useimmiten pysty samoihin suorituksiin vaikka tekisi samoja asioita. Ainoa asia mitä minä pystyn ajattelemaan moisesta niin kaikkien pitäisi löytää vain oma polku ja kulkea sitä. Muut voisivat tukea meitä siinä polussa ja jättää meidän tuomitseminen meidän pomoille ja muille ihmisille. Ne kuitenkin tuomitsee ihan tarpeeksi meitä.