Hänkin niin miksi et sinäkin

Tämä on minun ensimmäinen Blogi ja siksi ajattelinkin, että ottaisin itselleni tärkeäksi... tai oikeastaan itselleni tutuksi tulleen asian. Eli siis sen miten minua verrataan toisiin ihmisiin.

En voi sanoa, että olisin mitenkään hyvä monessakaan asiassa ja minä ymmärrän täysin sen itse ja olen jotenkin tyytyväinen. Minua henkilönä ihmetyttää miten minun pitäisi elää varsinkin nyt kun ikää on tullut ihan kiitetävästi edelleen muiden ehdoilla. Minä en saa omata omia pahojatapoja saatikka omia outoja harrastuksia. Minun pitäisi aina hankkia elämä tai tehdä niin kuin naapurin pena. On jotenkin järjetöntä enää tässä vaiheessa minua verrata naapurin nuoreen poikaan tai serkkuun jolla on oma asunto, auto, vaimo, lapset ja kaikki mitä kai kunolla ihmisellä pitää olla. Olen kuin kakkosluokan ihminen jos minun prioriteetit eivät kulje käsikäteen nykymaailman ihanteitten kanssa.

Ainoa onni on kai siinä on se miten tiedostan, että en ole ainoa joka näin ajattelee. Yhä moni sanoo omansa sanansa ulos siitä miten hekin miettii tätä nykymaailman menoa.

Mutta palaten asiaan paremmin ja lähemmin omalla kohdallani on tämä pieni tapahtuma jonka koin jonkusen vuosi sitten. Olen itse käynyt ravintola kokin paperit hankkimassa ja voin sanoa, että en kadu sitä laisinkaan. Se kesti parisen vuotta ja sain syödä ja valmistaa mitä kummallisia ruokia. Olin myös ravintolassa töissä hetken. Itse koin, että ala ei ole minulle tarkoitettu olenkaan sen henkityyden takia ja siksi erkanin koko alasta. Kun tämän asian tutut kuuli he alkoin miltein ahdistelemaan minua siitä miten minä voin heittää pois kaiken koulun. Minun pitäisi antaa alalle mahdollisuus. Tiedän itse että ala ei ole minua varten ja tunnen sen sisimissäni ja siksi ihmettelin heitä kun selitän miksi en tahdo tehdä ravintola-alan töitä. Sitten he heittää, että kun tämä ja tämä henkilö menestyy nyt ja omaa asunnona ja oman firman niin sinäkin pystyt siihen. Olin miltein äimänä kun tämän kuulin. Miten ihmeessä tämä henkilö minuun liittyy. En tiennyt ollenkaan. Uskon, että me olemme täysin erillaisia ihmisiä ja tiedän, että kyseinen ihminen pitää ihan erillaisista asioista ja priorisoi hänen elämän ihan erillä tavalla kuin minä. Joten olen edelleen ihmeissäni miten joku edes kuvitelee verrata meitä. Ainoa asioa mitä kai meitä yhdistää on alankoulutus, mutta minulla ei ole moista intohimoa kuin hänellä.

Ymmärrän kyllä miten me joskus vertaamme itseämme muiden tekoihin ja pomot vertaa toisiin työntekijöihin. Se on normaalia se, mutta aina pitää muistaa, että vaikka me teemme jotain niin kaikki ei ole läheskään yhtä motivoituja asioista kuin toiset ja intohimoisia. Ne jotka ei ole niin he eivät useimmiten pysty samoihin suorituksiin vaikka tekisi samoja asioita. Ainoa asia mitä minä pystyn ajattelemaan moisesta niin kaikkien pitäisi löytää vain oma polku ja kulkea sitä. Muut voisivat tukea meitä siinä polussa ja jättää meidän tuomitseminen meidän pomoille ja muille ihmisille. Ne kuitenkin tuomitsee ihan tarpeeksi meitä.